|
Hyppykoulu, osa 1
Esteitä on monennäköisiä. Kuka tahansa voi itse rakentaa kanilleen harjoitusesteitä. Voit käyttää aluksi apuna maitotölkkejä, laatikoita, purkkeja ja muuta kotoa löydettävää. Tämän jälkeen voit yrittää tehdä ns. "oikeita esteitä" puusta, jos kädentaidot riittävät. Esteiden on oltava ehdottoman turvallisia eikä niissä saa olla törröttäviä nauloja tms. Muovipuomit ovat parempia kuin puupuomit, koska ne eivät ole yhtä kovia.
Kani tulee totuttaa valjaisiin ennen esteharjoittelua. Kun esteet ovat valmiit, laita kanille valjaat ja talutin. Aloita esimerkiksi kahdella esteellä, jotka ovat 10 cm korkeita. Pidä estevälinä 1,5-2 metriä. Aseta kani ensimmäisen esteen eteen ja odota. Anna kanin nuuhkia hetken aikaa estettä, jotta se käsittäisi paremmin mitä tuleman pitää. Jos kani kääntyy tai yrittää kiertää esteen, estä ja aseta se uudelleen esteen eteen. Usea kani käsittää nyt, että ainoa tapa mennä esteen toiselle puolelle on hypätä se. Kun kani on esteen toisella puolella mene sen viereen kiertämällä este (älä mene itse esteen yli) ja ohjaa kani seuraavalle esteelle. Jos kani "lysähtää" matkan varrelle pitkäksi aikaa voit nostaa sen seuraavan esteen eteen.
Mitä tehdä, jos kani vain istuu esteen edessä ja kieltäytyy hyppäämästä? Kokeile työntää kania hieman takapuolesta ja jos se ei auta voit kokeilla laittaa sormen kanin takajalkojen alle ja kutittaa. Kanit ovat näes herkkiä kutiamiselle. Jos keino ei toimi voit nostaa kanin esteen yli. Vie se seuraavalle esteelle (jos kani menee, anna sen mennä itse) ja aloita uudelleen. Jos kani kieltäytyy taas, nosta se esteen yli. Jatka niin kauan kuin kani ymmärtää hypätä itse. Hypytä kania näillä kahdella esteellä 5-10 kertaa, mutta anna sen levätä pari minuuttia jokaisen hyppykerran välissä. Määrää kanille selvä etenemissuunta äläkä käännä sitä. Hypytä kania radalla vain yhteen suuntaan eli älä opeta kania kääntymään radan päässä. Jos kani hyppää jo hypätyn esteen, siitä tulee yksi virhepiste.
Tavoite on, että kani hyppäisi radan läpi omasta vapaasta tahdostaan ilman, että se vaikuttaa stressaantuneelta tai pelokkaalta. Älä
korota esteitä, ellei kani osaa hypätä "vapaasti"!
On tärkeää, että puomit putoavat kun kani osuu niihin, ettei se voi satuttaa itseään. Esteissä ei saa käyttää puomien pidikkeinä nauloja, sillä kani voi satuttaa itsensä niihin. Parhaita pidikkeitä ovat määrlyt (=hokit). Ruotsissa myydään myös erikseen estemäärlyjä, mutta ne ovat kalliita ja vaikeasti saatavilla.
Useat kanit rakastavat hyppäämistä kunhan oivaltavat lajin ajatuksen. Varsinkin alussa muista kiittää kania jokaisen hyvän suorituksen jälkeen, joko ruoalla tai rapsutuksilla. Älä rankaise kania mitenkään, vaikka hyppääminen ei onnistuisi! Kannattaa harjoitella hyppäämistä lyhyissä jaksoissa ettei kani kyllästy. Parempi harjoitella monta kertaa lyhyesti kuin kerran pitkään. Alussa on hyvä harjoitella vain 5-10 minuuttia kerrallaan.
|
|
Helpon luokan maksimikorkeus on 30 cm. Kun kani osaa hypätä 6-8 esteen radan kunnolla läpi, voit ilmoittaa sen helppoon luokkaan suoralle radalle. Muista, että kanin on oltava vähintään neljä kuukautta vanha. Ennen kilpailuun osallistumista lue säännöt huolella, ettei kesken kilpailua tule ikäviä väärinkäsityksiä. Jos joku asia jää epäselväksi, kysy sitä joko kilpailupaikalla tai ennen sitä.
|
 |
| Hyppykoulu, osa 2
Kun kani osaa hypätä kaksi matalaa estettä (10 cm) ilman, että se vaikuttaa stressaantuneelta tai hämmentyneeltä, on aika mennä harjoituksissa eteenpäin. Kasvata esteiden määrää radalla neljään tai viiteen esteeseen, mutta säilytä sama korkeus. On nimittäin vaikeampaa opettaa kania hyppäämään esteitä peräkkäin temppuilematta kuin hypätä vähän korkeampia esteitä.
Ole tarkka, että pysyt kanin takana kun se hyppää. Jos olet sen edellä, kani voi luulla, että sen pitää pysähtyä. On myös tärkeää olla tarkkana, ettei kani stressaannu, kun koskettelet sitä paljon. Jos kani on istunut
paikallaan pidemmän aikaa, kosketa siihen. Jos se yrittää kiertää, käännä se oikeaan menosuuntaan. Muun ajan kani saa tehdä itse työnsä. Yritä opettaa kania hyppäämään itsenäisesti ilman ohjaamistasi. Aseta kani metrin päähän esteestä ja jos se ei mene suoraan kohti estettä anna sen istua hetken ja työnnä sitä vähän takapuolesta. Tarkoitus on että kani hyppää itse ja sinä kävelet perässä.
Kun kani hyppää muutamia esteitä radalla ilman stressaamista tai pelkäämistä on aika kokeilla esteiden korottamista. Korota radan keskellä olevia esteitä (ensimmäinen ja viimeinen este ovat kanille aina vaikeimpia). Korota asteittain 10 cm:stä 15-20 cm:ään. Jos kani pudottaa puomeja, laske niitä ja kokeile uudestaan, kunnes kani tuntee, että selviytyy niistä.
Pidä tämä taso pari harjoituskertaa ja anna kanin hyppiä 10, 15 ja 20 cm korkuisia esteitä. Aloita ja lopeta hyppykierros aina matalilla esteillä, jotta itseluottamus paranee. Jos kani pudottaa esteitä, keskeytä harjoitukset, ts. hypytä kania muutama harjoituskerta vain matalilla esteillä ennen jälleen korotat esteitä. Ja sinä muistat, ettet vaihda suuntaa ja etkä anna kanin hypätä edellistä estettä! Kani osaa nyt hypätä muutamia esteitä vaihtelevilla estekorkeuksilla ilman suurempia ongelmia. Nyt on aika totuttaa kani kokonaiseen esterataan kahdeksalla esteellä (jos sinulla ei ole niin montaa "oikeaa" estettä, käytä mielikuvitustasi). Nyt on myös aika totuttaa kani hyppäämään vähän pidempiä esteitä sekä vesiestettä.
Vesiesteen voit järjestää hankkimalla esimerkiksi kissanvessan tai muun astian, joka täytetään vedellä. Astiassa ei saa olla liian korkeat reunat. Aseta johtimet kummallekin puolelle vesiastiaa (keskelle) ja laita yksi puomi vähän vedenpinnan yläpuolelle. Monien kanien mielestä on yksinkertaisempaa hypätä este, kun puomi on veden yläpuolella. Harjoittele ensin pelkällä vesiesteellä. Tämä on ainoa kerta, jolloin kani saa kääntyä! Kanin on nimittäin yleensä helpompi ymmärtää, että se voi hypätä yli (ei kiivetä), jos se saa hypätä takaisin. Ole valmis loiskauksiin! Ota puomi pois kun kani hyppää yli ilman loiskahdusta. Kun kani hyppää vesiesteen yli ilman ongelmia aseta radalle toinen este. Pidä estekorkeus 20 cm:ssä ja harjoittele kokorataa kunnes kani tuntee olonsa varmaksi ja turvalliseksi.
|
|
Sinun tulisi aina pysyä kanin takana ja antaa sen hoitaa hommat. Kuvassa on sujuva yhteistyösuhde!
|

|
|

|
Ei tahdo hypätä! Kutita kania jalkapohjista ja ota yksi tai kaksi puomia pois.
|
| Hyppykoulu, osa 3
Nyt on kolmannen hyppykoulun aika. Kani osaa hypätä muutamia matalia esteitä radalla ilman suurempia ongelmia. Nyt voimme aloittaa korottamalla joitakin esteitä ja valmistella kania mutkarataan.
Rakenna suora rata kolmesta tai 3-4 esteestä kahden metrin esteväleillä. Aloita vähitellen antamalla kanin hypätä vähän matalampia esteitä kuin tavallisesti, noin 15 cm:llä. Korota 5 cm jokaisen onnistuneen hypyn jälkeen 35 cm:ään saakka. Jos kani pudottaa, laske estettä ja kokeile uudestaan kunnes kani ei tunne itseään pelokkaaksi ja epävarmaksi. Jos kani vaikuttaa pitävän esteitä hankalina, laske ja aloita treenaaminen matalista esteistä. Kani ei ole ehkä kunnolla valmis korkeampiin esteisiin ja tarvitsee lisää treenausta matalilla esteillä.
Tähän mennessä kani on hypännyt pelkästään suoraa rataa. Nyt kun kani ymmärtää paremmin, mitä hyppääminen on, voidaan aloittaa valmistelu mutkarataan. Ohjaajan on tärkeätä muistaa, että kania tulee ohjata vain käsiä apuna käyttäen välttäen nykäisyjä talutushihnalla. Valmista kania ilman nopeita muutoksia. Tee rata neljästä matalasta esteestä (esteväli 2 metriä). Kaksi ensimmäistä estettä ovat kuten suoralla radalla, mutta kolmas kaartaa hieman oikealle ja neljäs vasemmalle. Vaikeaa? Radasta tulee siis Y-kirjaimen muotoinen (katso kuvaa). Hypytä kania radan kaksi ensimmäistä estettä ja joka toisella esteellä käännät oikealle ja joka toisella vasemmalle.
|
|
 |
Tee helppo mutkarata loogisilla kaarteilla ja kun kani alkaa ymmärtää, voit vähitellen korottaa esteitä. Laske esteitä, jos kani alkaa tiputtaa niitä! Nyt kani on saanut kokeilla sekä suoraa että mutkarataa. Kanin pitää vielä harjoitella enemmän, niin se on valmis ensimmäisiin kilpailuihinsa. Nyt kanin kanssa olisi sopiva harjoitella noin kaksi kertaa viikossa. Jos kani tuntuu ikävystyneeltä tai tylsistyneeltä,
harjoitusten määrää vähennetään ja monipuolistetaan. Vaihtele harjoitusten tyyliä; käytä välillä matalia esteitä ja vesiestettä niin, että kani ei tunne itseään pelokkaaksi yhtä helposti uusien ja kummallisten esteiden kanssa. Onnea harjoituksillenne ja muista, ettet koskaan vertaa kanisi tuloksia muiden kanien tuloksiin pelkästään, vaan miten kanisi on aiemmin selviytynyt.
|
| MUISTA!
Kanin turvallisuus on tärkeintä. Puomien on oltava irtonaisia kumpaankin suuntaan.
Ole tarkka, että estevälit ovat riittävän pitkät (vähintään 1,5 metriä).
Ohjaajan tulee aina ohjata kani oikeaan suuntaan ilman sen häiritsemistä. Ohjaajan tulisi pysyä aina kanin takana.
Varusta sekä itsesi että kanisi hyvin. Toisin sanoen käytä estehypyssä käytännöllisiä kenkiä ja housuja (pitkä hame ja puukengät ovat toiseen tilaisuuteen!) ja vältä materiaaleja, jotka kahisevat tai voivat muuten pelästyttää kania. Kanin paras varustus on valjaat ja talutin. Valitse valjaat, jotka sopivat hyvin. Valjaiden mahahihnan on mentävä heti etujalkojen takaa ja sekä valjaiden että talutushihnan on oltava pehmeää materiaalia.
|

|
| Mukavia treenihetkiä sinulla ja kanillesi! |
 |
|