Suomen Kaniyhdistys hyväksyy anomuksesta henkilön kaninkasvattajaksi. Vaatimuksena kasvattajaksi pääsemiselle on 18 vuoden ikä, jäsenyys vähintään hakuvuotta edelliseltä vuodelta ja hakuvuodelta, riittävä määrä jalostuseläimiä sekä halukkuutta kasvattaa rotukaneja. Kasvattajanimen anominen on maksullista. |
Jokainen hyväksytty kasvattaja on anomuskaavakkeen täyttäessään allekirjoituksellaan hyväksynyt noudattamaan Suomen Kaniyhdistys Ry:n yleisiä sääntöjä ja kasvattajanimisääntöjä sekä toimimaan kaikin tavoin eettisesti oikein kasvatustyössään. Jokaisen kasvattajanimen omaavan henkilön tulee olla näytteilleasettajana jossakin näyttelyssä tai osallistua kurssille tms. vähintään kerran 18 kuukauden aikana pysyäkseen kasvattajalistalla. Ellei kasvattaja näyttäydy missään todistettavasti, katsotaan hänen kasvatustyönsä loppuneen ja hänen kasvattajanimensä poistetaan Sky Ry:n listoilta. Vuoden 2009 alusta lähtien kasvattajan on myös rekisteröitävä vähintään yksi kasvattinsa rodun kantakirjaan kalenterivuosittain pysyäkseen kasvattajalistalla (vuoden 2011 alkaen kalenterivuosittain rekisteröitävien kasvattien määrä nousee kolmeen). Yhdistys järjestää vuosittain kanien kasvattajille suunnattuja Kasvattajakursseja, jonka suorittamisesta hyväksytty kasvattaja saa todistuksen sekä maininnan yhdistyksen kasvattajalistalle. Kasvattajakurssin käyminen tulee pakolliseksi uusille kasvattajille vuoden 2011 alusta sekä myös vanhoille kasvattajille vuoden 2012 alusta. Kaikki päivitykset kasvattajalistalle tulee tehdä web-masterille osoitteeseen:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
| Jäsenlehti Kanimakaziinissa julkaistaan kerran vuodessa kasvattajalista, joka kopioidaan näiltä sivuilta lehden ensimmäisenä dead line-päivänä. Tämän jälkeen tulevat muutokset näkyvät netissä sekä hyväksytyt uudet kasvattajat netissä sekä seuraavissa lehdissä.
|
Kuvien kopioiminen kielletty © Suomen Kaniyhdistys ry
|
|
Viimeksi päivitetty ( 30.07.2010 13:49 )
|