| Kani lemmikkinä |
|
|
Kanin yleisyys lemmikkinä on lisääntynyt viime vuosina. Yhdistys perustettiin toistakymmentä vuotta sitten nimenomaan parantamaan kanien asemaa lemmikkinä ja tätä työtä jatketaan edelleen. Kani on lemmikkinä pitkäikäinen, siisti ja helppohoitoinen.
Yhdistyksen tehtävänä on huolehtia riittävästä tiedonjakamisesta, mikä liittyy kanin asemaan yleistyvänä lemmikkinä. Tiedot oikeasta ruokinnasta, hoidosta ja asuttamisesta ovat tärkeässä asemassa. Kani voi olla niin kaupunkilaisen sisälemmikki kuin maaseudulla viileämmissä tiloissa asutettu lemmikki. Tärkein on, että kania kohdellaan sen arvon mukaisesti ja eläinsuojelulakeja noudattaen. Vaikka kanin lemmikkinäpitäminen on yleistynyt, täytyy muistaa myös se, että kanilla voi olla myös muita käyttötarkoituksia. Kani voi olla näyttelyeläin, jonka kanssa kilpaillaan näyttelykehissä tai esteareenalla, tai kani voi olla tuotantoeläin, mm villan- tai lihantuottajana. Kuvien kopioiminen kielletty © Suomen Kaniyhdistys ry |


